Pari edellistä viikkoa olin tuskastellut Deron turkin kanssa, uutta turkkia kyllä oli jo kasvanut mutta kaukana täydestä turkista se edelleen oli. Vielä näyttelyä edeltävänä iltana yömyöhään föönaillessa, ei ollut kaukana ajatus jättää se vain kotiin mukaan ottamisen sijaan… Aamulla sekin sitten kuitenkin hyppäsi auton kyytiin kun kuitenkin sinne olin menossa ja muita näyttelyitä ei enää vuodelle ollut tiedossa, näin jälkikäteen voisi sanoa että onneksi siihen lopulta päädyttiin.

Noutajien päänäyttely pidettiin nyt ensi kertaa Lohjalla, positiivisin muutos oli todella hyvä kehäpohja. Kultaisia oli ilmoitettu 165 ja kahden kehän pyöriessä yhtä aikaa oli välillä vähän taiteilua ehtiä esittämään kaikki koirat kehissä ajallaan. Kaikille esitettäville tuli erinomainen ja mm. Wanda nousi upeasti reilusti yli 20 koiran avoimestaluokasta toiseksi ja sai SA:n.

Dero oli ilmoitettu avoimeen, mutta viikko sitten valioiduttuaan sai nyt siirtyä tekemään debyyttinsä valioluokassa. Kymmenisen hienoa urosta oli valioissa ja Dero sai luokkaan paikanpäällä siirtyneenä olla joukon kärjessä esiintymässä. Tuomarin ensimmäiset sanat meille taisivat olla että ai mikä söpöläinen, Dee kun omaan tapaansa väläytteli heti hymyään kun tuomari sille tuli lepertelemään. Kaikki valiot saivat erinomaisen ja järjestäytyivät takaisin kilpailuluokkaan.  Ennen Deroa en ollut urostenkehässä vielä käynyt joten tuomarin tavat eivät olleet vielä ihan muistissa, sillä tuomarimme Kathleen Greenwood kätteli ensimmäiseksi voittajan ja sitten vasta toisen jne.  Joten kun tuomari kierteli ympäri kehää vertailemassa koiria ja sitten palasi luoksemme, oli ilmeeni varmaan ikuistamisen arvoinen ja sain aluksi sanottua vain että ihan oikeasti ensimmäinen? Mutta ei se tuomari sitten vain vitsaillut, joten aika kattoon nousivat kyllä fiilikset ja vähän on sumun peitossa sen jälkeiset hetket…. Ei ihan sellainen alku valioissa kuin olin ajatellut.

(c) Elina Virtanen

Pian alkoivatkin sitten pu- ja pn-luokat joissa tuomarit käyttivät runsaasti aikaa juoksutellen koirat yksitellen edestakaisin. Meidän autolaisilla ei paremmin olisi voinut mennä sillä ensimmäiseksi käteltiin Riikka ja Wilson, ja sitten me seurasimme Deron kanssa heti perään toisiksi! Tuskin tarvitsee täsmentää kuinka hienolta se tuntui saavuttaa noutajien päänäyttelyssä.

Nartuissa Deron emä Windy nousi voittoon joten pääsin suosikkityttöni hihnan päähän ROP/VSP valintaan. Windy pinkoikin täysillä kultaisten parhaaksi, sekin oli muuten toinen meidän mukana olleista jonka tuomio meinasi olla kotiin jäänti turkin takia. Mutta äidin ja pojan päivä oli lopulta huikea vajaista turkeistaan huolimatta!

Pian kultsujen loppumisen jälkeen alkoivat loppukilpailut joissa Wilson oli BIS VSP ja Windy BIS-3. Ryhmät joissa olin mukana esittämässä olivat BIS-2 kasvattaja ja BIS-2 jälkeläisryhmä. Kotimatkalle päästiin lähtemään vasta seitsemän jälkeen joten hiukan meinasi loppumatkasta alkaa jo väsyttää, mutta kyllä sen autolastillisen kanssa oli silti mukava kotimatkaa viettää.