Mentiin vuoden ensimmäiseen mätsäriin perinteisesti Anttilan parkkihalliin, jälleen kerran koirien määrä oli hurja ja pelkästään Dumlen luokassa isoja pentuja oli huimat 70! Muissa luokissa ei sentään ollut niin paljoa koiria. Paljon oli tuttuja taas paikalla mutta yksikään ei lopulta sijoittunut hienosta esiintymisistä huolimatta.

Itse kävin ensin Bella-berninpaimenkoiran kanssa isojen sinistenkehässä mutta Bella oli aika bellamaisella tuulella joten jatkoonpääsyä ei arvattavasti tullut. Dumlella oli parinaan suloinen irlanninsetteripentu ja poika esiintyi taas normaaliin tapaan ja sai punaisennauhan. Huomasi kyllä että enemmän tokojuttuja ollaan taas tehty kuin kehissä kierretty, sillä yritti tarjota katsekontaktia ajoittain. Isojen pentujen sinistenkehässä esitin hurmaavan eng.springeri Venuksen mutta väsymys jo painoi eikä keskittymiskyky ollut huipussaan. Tuomari otti pennuissa vielä vain 5 jatkoon vaikka määrä oli valtava, Dumlekaan ei sijoituksille yltänyt kun tuomari seisotti punaistenkehässä vielä kauemmin ja aloimme molemmat väsähtää, kädet olivat kyllä aikamoisella koetuksella kun poika on niin suuri että omat kädet ovat ihan äärirajoilla...

Kiitos kaikille mukavasta seurasta. Seuraavalla kerralla sitten kaikki sijoittuu. ;D