Sopivasti keskiviikoksi tuli kaunis aurinkoinen päivä, joten Suomen Tanskandoggi ry:n mätsäriin oli mukava ajella käymään. Molemmat pojat lähtivät pitkästä aikaa mukaan, Dacon viime mätsäri kun oli toukokuussa... Arvostelun aloittaminen venyi ainakin tunnilla kun ilmottautumistenotossa oli jotain häikkää ja saimme seistä pitkässä pitkässä jonossa tunnin ajan. Numerolappuja saatiin Susannan kanssa yhteensä kuusi joten oli tiedossa kiirettä kehien kanssa.

788458.jpg788460.jpg

Ensimmäiseksi meillä oli Junior handler jossa minä kisasin Dacon kanssa ja Dumle pääsi taituroimaan Susannan esitettävänä. Molemmat pojat esiintyivät oikein hienosti ja sain olla oikein tyytyväinen tuohon pienempäänkin D:hen, Susanna esitti pojan oikein taitavasti. Koiria myös vaihdatettiin ja minä sain esitettäväksi welsh corgi pembroke pennun. Intoa löytyi enemmän kuin taitoa ja malttia mutta kyllä se ehkä sekunnin aina paikallaan pysyi ennenkuin häntä vipatti liikaa ja jalat huitelivat missä sattuivat. Daco kävi kahdella handlerilla vaihtokoirana ja minä sainkin siksi esittää myös coton de tuléar Onnia vaikkei sitä tuomari sitten enään arvosteltukkaan. Minä & Daco sijoituimme 3. sijalle ja Susanna & Dumle nappasivat 1. sijan. ;] Palkinnoksi saimme hienon laatan ja ruusukkeen.
 
788465.jpg788471.jpg

Koko mätsärin ajan juostiin edestakas vaihdellen koiria vauhdista kun kehät olivat samoihin aikoihin. Kehäsihteerit olivat onneksi hyvin ymmärtäväisiä ja kaikki pelasi lopulta hyvin.

Pennuissa Dumle ja Susannan mukana ollut kiinanharjakoira Samu olivat pari kuten toiveenamme olikin, että saisi pennut sitten eriväriset nauhat. Dudu jatkoi järisyttävän upeaa esiintymistään, seisoi kuin patsas ja antoi tuomarin tutkia itsensä häntä heiluen. Nappasimme punaisennauhan tuomarin vaikean päätöksen jälkeen. Punaisissa hieno esiintyminen jatkui ja pääsimmekin suuresta pentujen määrästä jatkoon. Tuomarilla kesti kauan päättää sijoituksia mutta Dumle onneksi jaksoi urhoollisesti seistä koko ajan tapittaen namia. Lopulta tuomari ojensi meille 1. ruusukkeen ja näin Dumle sai ensimmäisen pääsynsä BIS-kehää valloittamaan. Palkinnoksi saimme samanlaisen laatan kuin junnuista, ruusukkeen, ruokasäkin ja ruokakupin.

Daco kävi Susannan kanssa pariarvostelussa toiveena sininennauha (ei sillä että Susanna huonosti esittäisi, Daco kun vaan oli niin kovasti minun ja Pepin perään ;D ) mutta punainen sieltä sitten harmittavasti tulikin kuten Pepillekkin. Koirat olivatkin sitten peräkkäin punaistenkehässä ja Dacossa oli aika piteleminen kun edellä oli niin mukavat tytöt... Peppi sijoittui hienosti 2. ja Daco ei ilman sijoituksia, mutta pitkään tuomari mietti Daconkin suhteen.

788466.jpg788467.jpg
BIS-kehässä Dumle oli onneksi innoissaan sillä oli rauhassa nukkunut kevythäkissä odotteluajan. Dumle yllättikin positiivisesti ja seisoi koko pitkän bis-kehän ajan vielä upeammin kuin ennempää, taisi tajuta että nyt jos koskaan pitää esiintyä. ;] Kun tuomarit olivat vielä kertaalleen käyneet katsomassa koiria niin vähitellen sijoituksia alettiin jakaa. Me olimme kahden viimeisen joukossa ja suureksi ilokseni Dumle palkittiin BEST IN SHOW-1!! Koiria mätsärissä oli varmasti ainakin 100 joten eipä Dumle vain paria koiraa päihittänyt. ;)) Saimme erittäin mukavaa palautetta ja kehuja niin tuomareilta ym. järjestäjäväeltä sekä myös vain katsojilta. Palkinnoksi saimme vielä mukaan 15kg ruokasäkin, ruusukkeen ja ison pokaalin. Pitää varmaan oma palkintohylly kohta Duuduullekkin hommata. ;D

Paljon kiitoksia tuomareille jotka Dumle hurmasi niin hyvin että saatiin täypotti. ;))