Ruovedellä kultaisianoutajia tuomaroi ensimmäistä kertaa Pekka Teini. Tuomari piti kovasti Derosta ja tulikin heti laatuarvostelunauhaa annettaessa minulle poikaa kehumaan ja sanoi mm., ettei yleensä junioreille ERIä anna, mutta nyt tekee poikkeuksen. Kilpailuluokasta tuli sijoitukseksi 1. ja oli mukavaa vaihtelua kuunnella tuomarin perustelut tekemilleen päätöksille, ja perustelujaan kertoikin koko rotukehän ajan. PU-luokassa Dero nousi jälleen 5 parhaan joukkoon mutta, jo tuttuun tapaan, kisa loppui siihen junnukoiran osalta. Pu-sijoittuneiden joukkoon ei v-sertiä jaettu joten se tulikin sitten Derolle, tuomarin sanoin ”rippikoulupojalle”.

”Erittäin lupaava, mittasuhteiltaan oikea ja varmasti esiintyvä nuori uros. Hieno pää, hyvä otsapenger ja hyvänkokoiset korvat. Kaunis etuosa. Hyvä ylälinja. Rintakehässä oikea pituus. Raajat kulmautuvat tasapainoisesti. Hyvälaatuinen nuoren koiran karvapeite. Huippuesiintyjä! Runko pyörii vielä hieman liikkeessä, muuten rungossa hyvä tasapaino.”

Saatiin taas kasvattajaryhmäkin kasaan ja olimme ROP-kasv, sekä loppukilpailuissa vielä BIS-kasvattajaryhmä!