1744072.jpg

Sunnuntaina Jenna ajeli Turusta Mocan ja Toscan kanssa meille, pakattiin kaikki lukuisat kassimme ja pussimme meidän autoon, ja suunnattiin kohti Virtain kaupunkia. Ihan ensimmäiseksi oli vuorossa leirinäyttely, Summer Golden Show jonka tuomaroi Catharina Rantanen (kennel Fairquest). Molemmat pojat esiintyivät hyvin ja iloisesti ja saivat mukavat arvostelut. Daco oli mid limit luokassa 5. ja Dumle limit luokassa 1. KP, sekä lopulta vielä PU4. Heti urosten jälkeen alkoi ukkonen jyrisemään ja vettä tuli kaatamalla. Kastuttiin ihan läpimäriksi, samoin kuin koirat ja tavarat. Nartut jätettiin katsomatta ja heitettiin äkkiä tavarat ja koirat autoon.
          Dacosta tuomari totesi että on todella super kunnossa ja piti pojasta kovasti, mutta minkä pikkuinen koolleen voi. :) Daco on nyt kyllä komeimmillaan (eihän sitä edes kaikki tunnista ;)) ja turkkia on monen koiran edestä, virallisesti pääsee Poriin "esittelemään turkkiaan" ja sitten taitaa olla taas vuoden tauko edessä.

Tiistaina pääsin tuomaroimaan leirin junior handler kilpailun, jonka olin itse voittanut edellisinä vuosina. Nyt kyllä huomasi miksi ne tuomarit aina sanoivat sijoitusten valinnan olevan vaikeaa... Lopuksi päivän parhaaseen toinkin melko haastavan Mocan vaihtokoiraksi, koiran jonka kanssa itse kilpailin pariin kertaan junnuvuosinani ja jonka esittämisen niksit tiesin. Kivaa oli kyllä tuomaroida niin junnut kuin lapsi ja koira kilpailukin.

Iltaohjelmina oli niin leiriläisten luonnetestiä kuin kiihdytyskilpailuakin, joka iltaisten arpajaisten lisäksi. Kiihdytyskisassa voitto meni muualle mutta lujaa molemmat pinkoivat ja omistajakin joutui kiihdyttelemään siinä samalla. Muissakin lajeissa kisaltiin, torstaina möllitokossa ja perjantaina leirin lopuksi mölliagilityssä.
         Aluksi minun ei pitänyt kummankaan kanssa mennä tokoilemaan mutta muiden ylipuhumana vartin varoitusajalla käytiin koirat ilmoittamassa. Daco oli paikallamakuussa Jennan kanssa ja intoa oli "hieman", mutta molemmat kuitenkin pysyivät sen 3min maassa eikä Dacokaan muuta kuin piippaillut. Dumle teki melko hyvää työtä, pari kertaa palkkasin välillä mutta into pysyi yllä ihan muutenkin. Kävin vaihtamassa koiran nopeasti ja Daco suorastaan pursui intoa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli paljon, melkoisen räjähdysherkässä tilassa Daco pysyi loppuun asti (Noudossa meni täysillä ja kapula lensikin kaaressa pois suusta samalla kun heitti itsensä perusasentoon... :D). Tuomarina ollut Markku Santamäki sanoikin että temperamenttia ja vauhtia löytyy, kunhan kaikki tulisi niihin liikkeisiinkin mukaan samalla innolla kuin liikkeiden välissäkin. Dumle oli avoimenluokan 1. ja Daco 2. Tosi positiivinen häiriö- ja kisatilanteen treeni oli molemmille pojille. 
            Mölliagilityyn ilmoitin vain Dumlen, Daco oli radalla sen verran aina kierroksilla että en viitsinyt ottaa huonoa treeniä kisassa, en olisi välttämättä pysynyt ihan Dacon tahdissa koko rataa... Dumle kisasi mölliluokassa vaikka rataa ei pahemmin ole vielä tehnyt kun kurssiakin on takana vasta ensimmäinen kerta. Ja ohjaajaa jännitti hirveästi kun agilityssa ei ole tullut vielä edes möllikisoissa kertaakaan käytyä. Olin varma rataan tutustuessa että metsään tulemaan menemään niin että kohahtaa mutta mitä vielä, heti ekan hankalamman kohdan onnistumisen jälkeen ilo oli suuri ja rata sujuikin mukavasti. Mitä nyt takaaleikkasin ihan liian aikaisin putkelle lähetyksessä ja Dumle tulikin perässäni ohi josta 5. Vähän pääsi unohtumaan että kumman koiran kanssa siellä radalla olin. Suureksi yllätyksekseni Dumle voitti möllit, nopeimmalla ajallakin. Tämän jälkeen on kiva jatkaa lajin treenaamista.

Leirillä käytiin treenailemassa agilitya, tokoa ja taippareita. Koirat pääsivät uimaan ja tuli tutustuttua Virtojen keskustaankin päivittäisten kauppareissujen yhteydessä. Mökkikavereina meillä oli Jenna, Taija, Elina, Alina, Sari ja Suvi. Sekä yläkerrassa majottautui vielä kolme muuta ihmistä koirineen. Mutta hyvin sitä mahduttiin aina sohvalle istumaan ja Serranoita ym. hyvin sivistävää ohjelmaa katsomaan. Niin ja mökissämme huiskui siis peräti 13 koiran hännät leirin ajan... ja karvamäärä lattioilla oli sen mukainen. :D

Kiitos kaikille mukavasta leiristä, hauskaa oli jälleen kerran eikä ne sadekuurotkaan niin haitanneet.