8.9. Jouduttiin Dacon kanssa käymään eläinlääkärissä pitkään jatkuneiden iho-ongelmien takia. Takajalkansa se oli kaulurista huolimatta saanut edellisyönä syötyä niin pahasti verille että siihen muodostui erittäin ilkeän näköinen hotspot. Karvoja ajellessa Dacon turkin määrä todella huomasi (vaikka se on jo hetken aikaan tippunut), lähtee leveydestä kyllä monta senttiä pois kun tuuhea karva on kynitty. Saman tien olisi voinut vaikka koko portugeesi trimmauksen tehdä kun toisesta takajalasta lähti jo niin suuri lovi pois, onneksi näyttelyt loppuivat jo sen osalta (ja koko turkkihan sitä sitten tippui pois, saa nähdä koska kasvaa takaisin). Nyt sitten poika joutuu popsimaan antibiootteja. Vesipedolle vain kurjaa kun joutui olemaan pois uintireissuilta, mutta toivotaan että saadaan tilanne paremmaksi uudella ruokavaliolla ja täsmähoidolla. Ensimmäisen ab kuurin jälkeen hetken päästä ongelma uusiutui, mutta vielä ei ole kolmatta kuuria jouduttu hakemaan ja tilanne onkin tällä hetkellä melko hyvä hetki sitten olleeseen tilanteeseen.

10.9. Käväistiin Deron kanssa ensimmäistä kertaa Porissa mätsärissä, aina ennen ne on jossain muulla paikkakunnalla pidetty. Parina meillä oli rottweiler, joka muuten voitti sinistenkehässä, ja me saimme punaisennauhan. Punaistenkehässä Wanda-sisko oli 3. ja me saimme vielä Paavo-tollerin kanssa kiertää kehää sillä aikaa kun tuomarin piti pohtia järjestystä. Lopulta mukavan vauhdikkaasti esiintynyt Dero nappasi neljättä kertaa peräkkäin 1.sijan punaisissa. Isoihin koiriin en tällä kertaa Dumlea ilmoittanut vaan se sai vain turistella, onhan se tämän vuoden puolella jo huikeat kolme kertaa voittanut koko mätsärin joten sallittakoot pieni tauko. Kuitenkin sain isoissa koirissakin pyörähdellä Susannan apuna, sillä Brenda ja Peppi oli molemmat ilmoitettu. Suht edustavia kuitenkin taidettiin onnistua olemaan sillä minä ja Brenda olimme pun2 ja Peppi pun4. Mutta ehkä ei vielä lopullisesti handleria vaihdeta...

Heti isojen kehän jälkeen kävin juosten hakemaan Deron sillä BIS-kehä alkoi saman tien. ”Pikku”poika jaksoi hienosti edelleen esiintyä ja se palkittiinkin BIS-4 sijalla! Vaikka ilmoittautumismaksu oli matala, niin saimme silti valtavasti palkintoja. Mm. ruokaa, leluja, tarvikkeita, pari ruusuketta (jotka Dero pisti seuraavana päivänä palasiksi, huono häviäjä?), huiveja, lahjakortti ja etenkin hienot pokaalit olivat mukava yllätys sillä ei tuolle nuorimmaiselle niitä vielä hirveästi ole kertynyt. 

Mätsärin jälkeen lähdettiin vielä seikkailemaan lähiympäristöön etsien koirille ulkoilutuspaikkaa ja hieno avoin metsäalue polkuineen löydettiinkin, joten koirat saivat vielä keskenään juoksennella ennen kotiinlähtöä.
 

13.9. Lähdettiin Ahlaisiin match show’hun. Dero esiintyi taas ammattilaisen tavoin vaikka päivä olikin lämmin ja tuomarin sanoin oli ylivoimaisesti tänään punaistenkehässä ykkönen. BIS-kehässä poika jaksoi vielä grillimakkara palkkanaan pistää parastaan ja lunasti itselleen BIS-1 paikan, jonka johdosta päätyi sitten paikallislehteenkin.