1271600.jpg

Käytiin Turun Winter Dog Show'ssa molempina päivinä ja näyttelykuskina toimi jälleen kerran Susanna. Lauantaina olimme vain auttelemassa bernikehällä ja moikkailemassa tuttuja. Ehdittiin vähän junior handler kisaakin seuraamaan kaihoisasti, ensimmäinen näyttely jossa olin mutten saanut itse kisata. Näin nuorena sitä saa tuntua itsensä jo vanhukseksi. Ja vaikka reissun piti olla nopea käväisy niin silti jumituttiin shoppailemaan näyttelyn lisäksi matkan varrella oleviin kauppakeskuksiin...

Sunnuntaina autossa oli meidän kahden lisäksi myös Susannan pikkusisko Pauliina sekä karvaisempaa lajia (tai no Ellillä vain ne pari jäljellä olevaa karvaa) edustivat Dumle ja Elli-tolleri. Osattiin taas perille hyvin ja hieman liiankin aikaisin, ehdein taas kiristellä hermojani vähän liikaakin mutta hyvä seura onneksi vähän helpotti jännitystäni. Vaikka näyttelyitä onkin tässä vuosien aikana "pari" kertynyt tilille niin silti sinne kehään saatiin syöksyä vauhdilla, kun eihän sitä nyt ilmeisesti vieläkään osaa seurata poissaolevien koirien määrää... No kuvaajammekin hoiperteli tämän johdosta jossain muualla kehämme ollessa käynnissä joten kuvasato jäi vähän heikonlaiseksi, mutta menestys taisi korvata sen puolen täysin. Dumle kun nappasi ERInomaisen kohtalaisen esiintymisen kera, sen turhan iloisen liikkumisen voisi jättää liukkaalla alustalla että hitaamman puoleisempi esittäjä pysyisi vauhdissa edustavammin mukana. Mutta hienosti poika jaksoi höristellä korviaan tuomarin esittäjääkin naurattaville äänille päätä tutkiessa, vaikka vähän huolestuneelta Dumle näyttikin tuomarin mielenterveydestä kun noin kummallista kieltä puhui. :))) Kilpailuluokassa tuomari Hans Lehtinen laittoi Dumlen luokkansa voittajaksi ja ilo oli kyllä ylimmillään!
          Pu-kehää odotellessa juoksentelimme muutamaan kertaan junnukehälle jossa Pauliina ja Elli tekivät hienon onnistuneen suorituksen, mitä tällä kertaa se ei sijoituksilla palkittu, mutta näyttelyvuosi onkin vasta aluillaan. Pu-kehässä tuomari nosti meidät tasokkaasta joukosta jatkoon ja jo tässä vaiheessa taisin pudota täysin tiedottomaan tilaan, se mitä tässä välissä tapahtui on vähän pimennossa mutta viimeistään siinä havahduin että tuomari osoitti meidät PU3 sijalle ja pian kehäsihteeri tulikin tarjoamaan v-sertiä. Tuo pikku komistus meni sitten nyt pärjäämään jo noin loistavasti, en ole tainnut vielä pentuluokkien menestyksestäkään vielä täysin palautua ja nyt lisää sulateltavaa. Etenkin jos tarkasteli käsiäni kehän jälkeen sillä ne tärisivät hullunlailla seuraavien hetkien ajan...
           Pn-kehässäkin kävin pyörähtämässä käyttöluokan 3. kanssa ilman sen kummempaa menestystä. Wilma (G. Feather Fan) todisti jälleen kauneutensa ollen rotunsa paras joten oli kannattavaa pysyä koko päivä näytelyssä.

Kiitos erittäin hauskasta seurasta kaikille, vaikka kyllä välillä sainkin hävetä silmät päästäni muutamien takia. ;))

Tuomari Hans Lehtinen, arvostelu: "Kaunis uros, erinom. mittasuhteet. Tyylikkäät ääriviivat. Hyvä ilme. Kaunis kaula. Seisoo hyvin raajoillaan. Liikkeet OK."
JUN ERI1 PU3 V-SERT