Taas on tullut aika muistella kulunutta vuotta ja valmistautua uuteen vuoteen. Tähän vuoteen on mahtunut valtavasti ilon ja onnistumisen hetkiä ja on vaikea päättää mistä sitä oikein aloittaisi kertomaan. Palkintokaapit ja hyllyt notkuvat vuoden aikana kertyneiden palkintojen johdosta...

Tammikuussa Dumle debytoi näyttelyissä junioriluokassa ja alkuvuodesta tarkoituksena oli muutama kerta pyörähtää näytillä vuoden mittaan ja katsella mitä tuomarit ovat pojasta mieltä. No pariin kehäpyörähdykseen se ei sitten jäänytkään vaan Dumle hämmästytti handlerinsa kerran jos toisenki kahmimalla upeita tuloksia. Päällimmäisinä muistoina mm. se että huhtikuussa tuli yhtenä viikonloppuna kaksikin sertiä ja ensimmäinen urosten voitto kesäkuussa. Ehdottomasti paras hetki näyttelyissä kuitenkin koettiin kultaistennoutajien päänäyttelyssä kun mamman rakas pikkupoika ylsi parhaaksi urokseksi valtavasta koiramäärästä! Yhä sen muistelu herättää tunteet vahvasti pintaan.


           Mutta eipä jäänyt Daco tänäkään vuonna pikkuveljen varjoon. Kesän aikana Dacoa ei meinannut enää kukaan tunnistaa valtavan karvamääränsä alta joten uskaliaasti laitoin parit ilmoittautumiset menemään kun kerrankin oli turkkia jota esitellä. Eivätkä ne esiintymistaidotkaan olleet mihinkään kadonneet. No vuoden kahden näyttelyn saldo olikin melkoinen. Ensiksi intti kotinäyttelyssä tuomari laittoi sen toiseksi parhaaksi urokseksi kera SERTin ja CACIBin ja Tampereella Daco korotti tulostaan ykköseksi asti saaden toisen SERTinsä! Poikien yhteissaldo vuodelta olikin melkoinen: CACIB, 7 x SERT, 4 x v-SERT, 2 x VSP ja Päänäyttelyn BIS-2.


           Lisäksi näyttelyissä pääsin monen upean koiran hihnanpäähän saavuttaen eri roduissa myöskin niin sertejä, roppeja kuin ryhmäsijoituksenkin. Ja tuli sitä muisteltua menneitä Liettuan reissulla senior handlerin merkeissä sijoittuen Dumlen kanssa ensin lauantaina 3. sijalle ja sunnuntaina voittaen koko kisan!

Kauniina olon lisäksi ollaan ehditty muutakin tehdä vuoden aikana. Dumle saavutti TK1:sen heti kolmesta ensimmäisestä alokasluokankisasta korkein pistein saaden jokaisella kerralla kunniapalkinnon ja sijoituksen. Viimeisin niistä oli Golden Ringin mestaruuskisat joista tuli koulutustunnuksen lisäksi voitto kera kahden kiertopalkinnon. Parhaan alokasluokan uroksen ja kisan prosentuaalisesti parhaan palkintopokaalit matkasivat myös kotiin vuodeksi.


           Perinteisellä GR:n leirillä osallistuttiin taas kaikenlaiseen ohjelmaan ja kotiin saatiin taas raahata jos jonkinlaista palkintoa. Dumlelle agilityn möllivoitto ja tokossa avoimen 1. ja Dacolle 2. sija. Tuli sitä ensi kertaa tuomaroitua junior handler kilpailukin.


           Epävirallisissa mätsäreissäkin näyttäydyttiin molempien kanssa. Molemmat saivat pelkästään punaistanauhaa ja vain pari kertaa jäätiin ilman sijoituksia. BIS-kehässä Dumle pyöri taas tiuhaan tahtiin haalien 2 x BIS-3 ja 2 x BIS-2 sijoitukset.

Vuoteen mahtui myös Dumlen terveyskuvaukset joissa poika todettiin terveeksi kaikin puolin sekä tuli sitä itse käytyä läpäisemässä Susannan kanssa kasvattajan peruskurssi parhain pistein. Etenkin Susannaa sekä myös Riikkaa on kiittäminen kuluneesta vuodesta, koskaan ei ole tarvinnut lähteä yksinään toiselle puolelle Suomea ajelemaan tai osallistua aina ties mihin koirajuttuihin mitä ikinä ollaan keksittykkään. Kiitokset myös kaikille muille asianosaisille upeasta vuodesta 2008, tehkäämme ensi vuodestakin yhtä muistorikas! 

2179217.jpg