Ensiksi käytiin kannustamassa Susannaa ja Peppiä Ulvilan tokokisassa, joista he nappasivatkin hienosti 181 pistettä! Sieltä sitten otettiin kyytiin myös Susanna, Peppi, Milla ja Ninja ja mentiin mätsäilemään.
Kisasin ensiksi Stellan kanssa junior handlerissa ja sijoituimme 2.! Tyttö esiintyi taas oikein nätisti. Susanna ja Peppi olivat junnuissa 1. Otettiin oikein tupla voitto. ;] Palkinnoksi saatiin iso hieno pokaali ja koiralle herkkuja.
Dacon kanssa käytiin pyörähtämässä isoissa koirissa, tuloksena sinisten-2. Siniset koirat voitti ohjaamassani tokossa käyvä valkoinen paimenkoira Vallu. Saatiin taas kiva pokaali ja ruusukekkin palkinnoksi.
Pennuissa Peppi sai tänään vain punaisennauhan, Ninja oli punaisten-2 ja Venny-kultsu oli punaisten-1 ja lopulta BIS-1! Hieno päivä kerta kaikkiaan kun kaikki kaverit pärjäsivät ja nappasivat palkintoja. ((: Onnittelut kaikille!