Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Tukholmaan Pohjoismaiden Voittajanäyttelyyn, joten en tietenkään voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Perjantai illalla ajeltiin Riikan ja Marikan kanssa Turun satamaan jossa muu matkaporukka; Merja, Marja, Marjan tytär Sara, Camilla ja Sari, oli jo vastassa. Laivalla oli samaan aikaan Tapparan faniristeily joten meno oli sen mukaista. Koko lauantai vietettiin näyttelyssä ja aika meni kuin siivillä, paljon oli nähtävää ja ei lyhyempi aika olisikaan riittänyt. Mutta kyllä paremmat järjestelyt Suomessa pidettävissä näyttelyissä ehdottomasti on, tungos oli välillä kova sillä häkeille ei oltu tarkasti määritelty paikkoja joten niitä oli sikisokin. Myös isokehä oli mitättömämpi seurattava kuin vastaava viimevuotinen mutta kyllä se myös hieno oli. Ostoksiakin tarttui mukavasti matkaan ja menestystäkin erityisesti Elli-tollerille, nätin neitosen nimen titteliriviin saa nyt liittää ROPin nappaamisen ansiosta: S(n) MVA PMV-07! Lauantai illalla hypättiin laivaan ja sunnuntaiaamulla oltiin Suomessa takaisin.

Kiitos huippu reissusta huippu porukalle!! Kyllä ilman niitä korvitulppiakin näköjään selviää. ;)