Vanhempani olivat jo pitkään ruikuttaneet kun eivät olleen näyttelyissä päässeet käymään, joten nyt luovutin ja suostuin ottamaan heidät seuraksemme. Lähinnä siksikin kun muiden näyttelyyn lähtijöiden nartuilla oli juoksut. Ulvilasta käytiin nappaamassa kyytiin vielä Veeti (Clearing Pond’s David Beckham) myöskin turvaan juoksuisilta nartuilta.

Alankomaalainen Will de Vries-Hoogland tuomaroitsi 78 kultsua. Dumle esiintyi edelleen bikineissään saaden tuloksekseen kelpo EH4 kera melko lailla Dudun näköisen arvostelun. Nyt sitten hetkeksi taas karvoja kasvattelemaan. Kyytiläisemme Veeti voitti upeasti ensin käyttöluokan ja vielä kaikki uroksetkin, saaden ensimmäisen cacibinsa ja viimeisen sertinsä -> fi mva! (pitäisikö nostaa kyytipalvelun hintoja kun tällaiset tulokset ;]) Nartuissa esitin käyttöluokassa taas Windyn, joka päästi handlerin hiukan vähemmällä juoksemisella kuin pari viikko sitten, tuloksena ERI4. Wilma voitti rutiinilla nartut joten Wilma ja Veeti pääsivät vastakkain kisaamaan ropin valintaan. Wilmalle punakeltainen ja minulle ja uunituoreelle valiolle ojennettiin se vihreävalkoinen ruusuke. Nopeasti taas koira vaihtoon ja Windyn kanssa vielä kasvattaluokkaan. Joten kiitettävän paljon tuli kyllä siellä kehässä taas juostua.

 


Wilma ROP - Veeti VSP


Daco pääsi Alinan kanssa junior handleriin kisakaveriksi, mutta sijoitusta ei lähes sadan ilmottautuneen joukosta tullut. Mutta Daco kiittää jälleen kun pääsi pyörähtelemään kehään! Ainakin siitä sekoamisesta päätellen kun Alinan näyttelyssä ekaa kertaa sinä päivänä näki, voisi päätellä että ihan mielellään hänenkin kanssaan esiintyy. ;)

 

-------------------------------------------------

 

Sunnuntaina runsaiden yöunien jälkeen mentiin Dumlen kanssa läheiselle kaarihallille tokostelemaan, samaisessa hallissa käymme agilitytreeneissä. Viimeinkin Dumle pysyi sen verran nahoissaan että tuloksena ykköstulos! Oli pojalle kuulemma kehänreunalla naureskeltukin kun koko koira vispasi ja vatkasi, kaukana siitä ”totisesta tokoilusta”. Ja tuli sitä ihmiset suorituksen jälkeen sitten moikkailemaankin ja toteamaan että ei se virta näköjään vieläkään loppunut. Itselläkin oli kyllä hymy taas herkässä kun ei tuolle voinut kuin nauraa, niin huvittavaa kuinka hauskaa voi sen mielestä kisatilanteessa ollakaan. Hiukan omaa säätöä oli joka liikkeessä extra mausteena. Mutta hyvähän se että tekemisenhalua ja iloisuutta riittää tuolla häslähöslällä. ;) Ja positiivista myös se että ei siinä itsekkään enään kehään mentyä jännitä.

Tuomarina Ilkka Stén

Paikallamakuu 9 - ei malttanut odottaa lopuksi sivulle käskyä vaan ponkaisi sivulle liikkeenohjaajan käskiessä.

Seuraaminen 10 - niin tiivistä että melkein tuli jo vaikeuksia itsellä eteenpäin kävellä.

Liikkeestä maahan 10 - jes, ekalla käskyllä!

Luoksetulo 8 - hidasti järjetöntä vauhtiaan ekalla, pysäsi tokalla käskyllä

Liikkeestä seiso 9 - kääntyi hiukan katsellessaan muita ihmisiä

Nouto 9 - voluumia vähän liikaa ja nousi otettuani kapulan vähän turhan rivakasti, mutta istui takaisin saman tien itse

Kauko-ohjaus 8 - liikkeenohjaaja oli reunassa ja aina kun vilkaisin sinne, niin Dumle meinasi omatoimisesti tehdä liikkeenvaihtoja, katsekontakti ei saisi katketa tässä liikkeessä

Hyppy 7 - hyppäsi kuin agilityssä ja vaikka kuinka hiljaa yritin sanoa istu niin lätsähti maahan (aina sama ongelma tuolla kokeillessa, sekoittaa turhan paljon agilityyn ja ihmettelee käskyä hypyn jälkeen)

Kokonaisvaikutus 10

Yhteensä 175 pistettä, AVO1

 


Dumlen noutokapula - Daco metsälenkillä - Kaverukset Brenda & Dumle - Dumle kirmaamassa