Dero on päässyt kulkemaan mukana taas vaikka missä. Nyt kesäkuussa vedimme Susannan kanssa näyttelytreenejä ja arvata saattaa että Derotin pyöri sielläkin mukana. Tietenkin myös taipparitreeneissäkin on tullut käytyä tiistaisin joissa Dumle on edelleen jatkanut hienoa työskentelyä, Dero puolestaan treenaa samoja juttuja sitten kotona kaikessa rauhassa. Lisäksi Dero on mm. käynyt vierailemassa eläinkaupassa jossa meinasi heti tulla kidnapatuksi ;)) , tehnyt tutkimusmatkoja kaupunginvilinään sekä muuten vaan hurmannut ihmisiä. On kyllä edelleen aiheuttanut paljon ihmetystä pikkuvanhalla käytöksellään, osaa käyttäytyä niin fiksusti kaikkialla...ainakin vielä.
6.-7.6 Viikonloppu tuli vietettyä Tallinnassa Viron Voittaja näyttelyssä. Tällä kertaa matkaseurue oli harvinaisen pieni, minun lisäkseni vain Susanna ja Brenda sekä Tampereelta kyytiin poimittiin vielä Lielahden Tiina Lotta-eng.sprinkkunsa kanssa. Reissu sujui taas vallan mainiosti ja tulossaldo oli myös enemmän kuin hyvä sillä koirat keräsivät tittelit kotiin. Hetken poikkesin myös turistin roolistani käyden pyörähtämässä ihanan Hurja-beaglen kanssa kehässä ja vauhdin & taidon täyteinen esiintyminen palkittiin punaisella nauhalla, mikä oli hyvä tulos sekin sillä lähes kaikki muut saivat sinisen. Virpin toisesta beaglesta, Hurjan isästä Hirmusta tuli hienosti Eestin Voittaja -09. Kotimatkalle kyytiin otettiin vielä yksi näyttelystä tittelin saanut, Wiia-koikkeri ja Ninni. Kotona olin vasta puoli neljältä yöllä kun olin kaikki kyydissä olleet tipautellut koteihinsa ja kaikki kolme Deetä olivat hiukan innoissaan kun viimein tulin kotiin, hetken sai odotella että uni maittoi taas. Kiitos kaikille hauskasta reissusta!
13.6 Lähdin Dumlen ja Deron kanssa kohti Eurajoella sijaitsevaa Pinkjärveä. Oltiin hyvissä ajoin perillä mutta ei sitä odotteluaikaa kuitenkaan kauheasti ollut, tai sitten aika kului vain nopeampaa kun kärvistelin jännityksestä. Sen voin kyllä sanoa, että mikään aiempi kisajännitys ei ole ollut mitään tähän verrattuna! Se vähän helpotti kun sai Deron kanssa odotellessa touhuta ja ihmiset kävivät sitä rapsuttelemassa, sai hetkeksi aina ajatuksiaan pois tulevasta koitoksesta. Iltapäiväryhmässä oli kahdeksan koiraa ja me olimme vuorossa kolmansina. Dumle otti ihmeen rauhallisesti alku kokoontumisen ja makoili jaloissani, mutta kyllä sitä virtaa sitten omalla vuorolla löytyi. Kävelymatka polkua pitkin suorituspaikalle oli melko pitkä joten kierrokset ehtivät sopivasti vähän laskea ennen rantaan pääsyä ja kokeen alkua. Tuomari Ari Huttunen oli onneksi hyvin rento joten ohjaajan paniikki vähän laski, mutta kyllä siitä huolimatta suoritus on vähän pimennon peitossa. :)
© Virpi Vaistomaa
Sen verran voisi kertoa että onnistuin jopa itse olemaan sen pahemmin pelästymättä laukauksia. Suuri saavutus sekin! Jokaiseen palautukseen olin super tyytyväinen, kaikki tulivat yhtään kaartelematta suoraan käteen. Alkusytytys hakuruudussa tuli vähän jäljessä. Jäi jotenkin vähän ihmettelemään kun tässäkin ammuttiin että mitä oikein pitäiskään tehdä, joten sain laittaa sen uusiksi menemään jolloin lamppu sitten syttyi päässä ja näki että työskentely alkoi, jolloin sieltä sitten tasaista vauhtia tuli tarvittava määrä variksia.
© Virpi Vaistomaa
Takaisin autoon päästyä jännitys jo vähän purkaantui ja kädet täristen piti usealle eri ihmiselle soittaa väliraporttia. Hiukan aikaa saatiin taas odotella ja Dero pääsi taas touhottamaan siksi aikaa. Jäljelle pääsi lopulta kuusi koiraa kahdeksasta ja siirryttiin autoilla toiseen kohtaan josta lähdettiin porukalla kävelemään vähän pidemmälle jossa odoteltiin omaa vuoroamme. Meidän jälki osui vähän erilaiseen paikkaan kuin mitä oltiin treenattu, minun piti rämpiä ensin ojan yli risukon keskelle josta lähettää koira jäljelle ja sitten taituroida itseni vielä takaisin tielle. Dumle vähän kummissaan pysähtyi katsomaan mihin oikein lähdin menemään oksat rytisten mutta onneksi jatkoi jäljestystä kun rauhallisesti kehotin. Aikalailla taisi tarkasti jälkeä pitkin mennä, mutta piti tuomarilta kuitenkin kysellä omaksi mielenrauhaksi että onko se nyt edes yhtään siellä päinkään. Kuitenkin siinä samassa kun tuomari sanoi että no on se nyt vähän siellä päin niin Dumle olikin jo pupu suussaan tulossa kohti.
© Outi Lammila
Niiiiin suuri helpotuksen huokaus kun sain pupun käteeni, ehkä paras fiilis tuli siitä kun tajusin että ei enää ikinä tätä samaa jännitystä tarvi kokea Dudun kanssa! :D Kotiin päästyä sitten kunnolla juhlistettiinkin saavutettua tulosta. Ovet avautuivat nyt näyttelyissä käyttöluokkaankin, ehkä pitäisi pikku hiljaa jotain ilmottautumistakin rustata kun vielä ei ole mitään tiedossa...
Kommentit