Kelit on muuttunut loskaisiksi mutta ei se ole noiden vauhtia ole hidastanut. Metsälenkeillä on kerrankin väsyttävämpi vaikutus noihin kahteen, kun tuo raskaassa suojalumessa juoksentelu ei ole ihan kevyttä puuhaa (niin että itsekin joudun välillä polvia myöten olevassa lumessa tarpomaan). Ja ovatpa nuo oppineet laskemaan ja kiipeämään lähes pystysuoria kallioitakin, kauhean kivaa tuntuu olevan valua alas ja ponnistella takasin ylös tekemään sama uusiksi... hölmöjä koiria.


Virallisempien harrastusten parissa ei mitään merkittäviä kuulumisia, agitreeneissä Daco on ollut taas hyvällä tuulella ja vedellyt nollaratoja aina silloin kun ohjaaja muistaa kunnolla ohjailla. Dumlekin on päässyt pikkuhiljaa rimojen roiskimisesta (*koputtaa puuta*) ja todistetusti tarvii runsaasti aivotyöskentelyä ennen radalle menoa, muuten vauhti on aivan liian päätä huimaavaa, joten tokoa on tullut ahkerasti treenattua sitten siinä samalla.

Dumle vuoden 2008 tulostilastoissa:

Golden Ring ry Vuoden Kaunein sija 15. (7. uros)
Golden Ring ry Vuoden TOKO-tulokas
sija. 2.
Satakunnan Noutajakoira yhdistys Vuoden TOKO-koira
sija 6.
Satakunnan Noutajakoira yhdistys Vuoden Kaunein sija 3.

Golden Rin ry Vuoden Jalostuskoira 2008
FI MVA BH TK2 Häämörin Leirituli sija 3.
(vain 2 pentuetta ja 11 jälkeläistä, joista 4 keräsi pisteitä)